TIEDOSTA TUNNELUKKOSI JA VAPAUDU NIISTÄ

HAITALLISET SKEEMAT ELI TUNNELUKOT SYNTYVÄT VARHAIN LAPSUUDESSA

Tunnelukot ovat erilaisia selviytymiskeinoja, jotka auttavat meitä lapsuudessa selviämään haitallisista kokemuksista, mutta voivat olla rajoittavia ja haitallisia käytösmalleja aikuiselle ihmiselle, aiheuttaen harmia ja ongelmia mm. ihmissuhteissa. Aikuisuudessa ne usein kertautuvat ja vahvistuvat elämän kiemuroissa, jos niitä ei tiedosta ja muuta käytösmallejaan toimivimmiksi.

Tunnelukon syntyyn ja voimakkuuteen vaikuttaa oma perustemperamentti; kahdelle ihmiselle samankaltainen kokemus synnyttää todennäköisesti erilaisen tunnelukon, tai toiselle sitä ei synny ollenkaan haitallisessa voimakkuudessa.

HAKEUTUMINEN TOISTUVASTI SAMANKALTAISEEN TILANTEESEEN

Kirjassaan Avaa tunnelukkosi – Vapaudu elämään täydesti, tohtori Jeffrey E. Young kuvaa oivallisesti tunnelukko-vetoista käyttäytymistä; hänen mukaansa ihminen i m e y t y y tilanteisiin, jotka vahvistavat tunnelukkoja entisestään. Skeema eli tunnelukko aiheuttaa sen, että tavalla tai toisella, ihminen toistaa elämässään lapsuudesta tuttua tunnemaailmaa.

Tavallinen esimerkki on että alkoholistin lapsi avioituu alkoholistin kanssa, mutta tokikaan asia ei ole noin yksioikoinen. Skeemavetoisen käyttäytymisen tunnistaminen ei ole useinkaan näin yksinkertaista ja suoraviivaista.

18 SKEEMAA ELI TUNNELUKKOA

Alistuminen
Emotionaalinen estyneisyys
Epäonnistuminen
Hylkääminen
Hyväksynnän haku
Kaltoin kohtelu
Kietoutuneisuus
Oikeutus
Pessimistisyys
Rankaisevuus
Riippuvuus
Riittämätön itsekontrolli
Suojattomuus
Tunnevaje
Uhrautuminen
Ulkopuolisuus
Vaativuus
Vajavuus

ESIMERKKEJÄ SELVIYTYMISKEINOISTA

Voi olla, että esim. alistumisen selvitymiskeinokseen lapsuudessaan valinnut ihminen hakeutuu toistuvasti tilanteisiin, joissa kokee halveksuntaa tai alistamista, eli tuttua ja ”turvallista” elämää hänelle. Kun taas toinen henkilö voi samassa tilanteessa ylikompensoida skeemaa, olemalla kylmä muita ihmisiä kohtaan, eli hän suojaa itseään olemalla torjuva ja etäinen. On olemassa vielä välttelymalli, joka voi opastaa ihmistä välttämään läheisiä ihmissuhteita kokonaan, ettei hän joutuisi kokemaan hankalia tunteita ollenkaan.

Olipa kysymyksessä mikä tahansa selviytymismalli, tunnelukoistaan käsin ohjautuvan ihmisen tunnemaailma on usein surullista, vihaista, toivotonta tai lamaantunutta. Perusasiat voivat olla kunnossa, mutta hän ei aidosti nauti elämästään. Tunnelukkoinen ihminen voi olla vaativa ja nähdä kaikessa ensisijaisesti jotain arvosteltavaa.


TUNNELUKOISTA VAPAUTUMINEN ALKAA TIEDOSTAMALLA

Haitallisista käyttäytymismalleista voi kuitenkin päästä irti, tiedostamalla omat tunnelukkonsa, ja ymmärtämällä itseänsä paremmin. Tiedon ja tiedostamisen kautta, meillä on jatkossa mahdollisuus tietoisesti valita, kuinka käyttäydymme niissä tilanteissa, joissa ennen käyttäydyimme haitallisesti, joko itseä tai muita kohtaan, kun tiedostamaton tunnelukko meissä aktivoitui.

Itse tunnelukko todennäköisesti säilyy sisimmässä, mutta sitä voi oppia hallitsemaan ja tunnistamaan sen aiheuttamaa haitallista käyttäytymistä. Tämä vaatii tunnelukon tunnistamista, siitä seuraavan käyttäytymisen tunnistamista, sekä rohkeutta heittäytyä työskentelemään tunnelukkojen kanssa ja kohtaamaan kipua aiheuttavat tunteet.

LATAA TÄSTÄ TUNNELUKKOJEN KARTOITUSLOMAKE

Kirjoittaja on Life Coach Academyn yhteistyökumppani Anneli Pohjola Avaamoterapiasta

”Olen Anneli Pohjola, kognitiivinen lyhytterapeutti, tunnelukkoterapeutti, Mindfulnessohjaaja ja työnohjaaja.

Rakastan filosofiaa – totuuden rakastamista. Rakastan psykologiaa – totuuden ymmärtämistä.

Olen apunasi kun olet valmis lähtemään itsetuntemuksen antoisalle tielle. Opit, että kivuliaita tunteita ei tarvitse pelätä. Opit, että tutustumalla itseesi löydät ehkäpä yhden hienoimmista tyypeistä, kenet olet tavannut koskaan.

Tunnelukkojen ohjaamana elämä on tuskallista draamaa. Tai elämä voi olla jatkuvaa varuillaan oloa ja läheisten ihmissuhteiden välttelyä.

Miten sinun elämässäsi tunnelukot näyttäytyvät? Mitä tarinaa sinä elät todeksi? Haluatko jo luoda ihan oman tarinasi?”

Lue lisää Annelista, hänen palveluistaan ja tunnelukko verkkokursseistaan:

www.avaamoterapia.fi